Lähdettiin eilen Juuson kans Marin mukaan tallille. Mari ratsasti ensin ja minä sitten köpöttelin myös.

Taustaksi selvennettäköön, että Ravels tosi suurena ja isoliikkeisenä hevosena on varsinkin tällaiselle satunnaiselle ratsastelijalle tosi työläs pysyä edes selässä. Sen kanssa saa helposti itsensä tosi kipeäksi, kun ei omaa käytännöllisesti katsoen minkäänlaista ratsastuskuntoa. Siitä on yli 10 vuotta, kun olen ratsastanut säännöllisesti! Tämän vuoksi olen päättänyt mennä sen kanssa enimmäkseen käyntiä, jossa pystyn keskittymään ratsastukseen, enkä pelkkään selässä pysymiseen. Lisäksi sitten ravailen vähän lähinnä ympyröitä. Mutta katsotaan nyt, kuinka tämä tästä kehittyy, jos vaikka saisin aikaiseksi käydä vähän useammin. Joka tapauksessa ensi viikolla pitäisi käydä kokonaista kolme kertaa, kun Mari on vähän reissussa.

Ihan aluksi yritin vain ratsastaa käyntiä ja saada sen toimimaan siinä ja taas vaihteeksi jonkin sortin yhteisymmärrystä välillemme. Jostain syystä Ransu meinasi olla koko ajan tosi vino, mutta sitten sain Marilta hyvän vinkin, että en ratsastaisi uraa pitkin, vaan vähän sisempänä, koska silloin ei unohda ratsastaa sitä hevosta. Ja juuri niinhän minulle oli käynyt, että annoin sen kulkea uraa ihan itsekseen... Ympyröillä se tuntuu muuten toimivan paremmin vasemmassa kierroksessa, mutta se tulee sisäpohjetta vasten. No, Marilla oli tällekin ilmiölle jokin tosi looginen selitys, josta minä ymmärsin ehkä noin puolet. Joka tapauksessa sen verran vähän, etten yritäkään selittää sitä tähän.

Sitten tehtiin pohkeenväistöjä, jotka menivät aluksi ihan hyvin, mutta sitten yhtäkkiä oikealle tehdessä homma meni ihan hysteeriseksi hihittelyksi, koska meillä oli hevosen kanssa niin eri visiot siitä, mitä oltiin tekemässä. Ravels luuli, että me mennään epämääräistä suoraa, jossa tehdään pysähdyksiä ja liikkeelle lähtöjä. Tai no, niitähän me siis tehtiinkin, koska se oli sen visio. Minun visio oli edelleen tehdä pohkeenväistöä... Kaikenlaisten kiemuroiden jälkeen saatiin homma vielä jotensakin sujumaan.

Sitten mentiin vähän kevyttä ravia ympyröillä. Heti kun se oli mennyt kohtuuhyvin kumpaankin suuntaan aloitettiin loppukäynnit. Aika pian kipusin alas selästä, kun olen huomannut, että kannattaa itsekin kävellä loppukäynnit, ettei tule niin kipeäksi.

Sitten tähän uuteen päähänpisto-projektiin... Tai siis päähänpisto ei ole mikään uusi, mutta projekti on. Enää ei riitä se, että juoksuttaa koiraa kuin hevosta. Nyt kokeillaan tokoa hevosen kanssa! Siinäpä sitten loppukäyntien ohessa kokeiltiin vähän seuraamista, joka kyllä Ransulta sujuu jo ihan luonnostaankin hyvin. Tosi outoa vain itselle taluttaa hevosta oikealta puolelta... Hokasin oikeastaan vasta nyt, että hevos- ja koiratouhuissa on tuollainen oleellinen ero, että koiran kanssa "kaikki" tehdään oikealta puolelta ja hevosen kanssa vasemmalta. Eipä sellaista ole tullut ollenkaan ajatelleeksi... Totesin, että hevosta "seurauttaessa" täytyy ajatella hieman toisin: pää on parasta olla "ohjaajan" kohdalla. Tuntuisi hirvittävän epäloogiselta taluttaa hevosta sen lavan kohdalta. Lisäksi koiramainen katsekontakti olisi suorastaan järjetön vaatimus fyysisen erilaisuuden vuoksi. Mitä Ransuun tulee, se seuraa ihan automaattisesti suoraan ja oikealle, ja pysähtyy. Liikkeelle lähtö on vähän hidasta ja tiukat käännökset vasemmalle vaativat reilusti valmistelua.

Luonnollisestikin sitten täytyy hevosen kanssa tokoillessa ottaa huomioon, että kaikki paikallaolot ja pysähtymiset tehdään seisten. Ei ainakaan istuen. Enkä kyllä opettaisi maahanmenoakaan ainakaan tässä yhteydessä, vaikka se varmasti olisikin periaatteessa mahdollinen.

Ai niin, Mari tykkää tosi paljon, kun puhuttelen sen ylpeydenaihetta Ransuksi ja "ihan koiraksi" ja nyt sitten vielä kohta tokokoiraksi... ;) Kerran, kun Mari oli aikaisemmin reissussa ja Juuson kans käytiin Ravelsia liikuttamassa, tehtiin Marille käytännön pila. Ravels nimittäin pysähtyi sisälle tuodessa tutkimaan karsinansa kaltereissa olevaa viestilappusta. Itse asiassa näytti ihan siltä, kuin se lukisi "hänelle" jätettyä viestiä. Taas pidettiin sitä tosi fiksuna ja tarkkaavaisena (kaiken se huomaa). Testattiin sitten, mahtaako omistaja olla yhtä fiksu, ja kirjoitin tussilla Ravelsin nimikylttiin alapuolelle "Ransu" (kun kaikilla muillakin on joku lempinimi) ja piirsin vielä lurppakorvaisen koiranpään... Juuso oli kyllä kovasti moista ilkeyttä vastaan, mutta hihiteltiin siinä naapurikarsinan hevosen omistajan, Leenan, kanssa, että kuinkahan kauan mahtaa kestää, että Mari huomaa... Ja eihän se tosiaan edes heti huomannut sitä. Ihmetteli vain, miksi muilla on niin hauskaa. Toinen huvitus oli vielä se, että tiesin Marin olevan niin laiska, ettei se viitsi kumittaa sitä Ransua ja koirankuvaa siitä pois. Niinpä se lukee siinä edelleen...